Roche Oy julkisti terveydenhuollon ammattilaisten ja organisaatioiden yhteistyöhön liittyvät taloudelliset etuudet vuodelta 2019

Lääketeollisuus ry:n jäsenenä Roche Oy on sitoutunut julkistamaan taloudelliset tiedot, jotka koskevat terveydenhuollon ammattilaisten ja organisaatioiden kanssa tehtävää yhteistyötä.

Vuonna 2019 Roche Oy maksoi Suomessa toimiville terveydenhuollon ammattilaisille ja organisaatioille taloudellisia etuuksia yhteensä noin 2,8 miljoonaa euroa. Terveydenhuollon ammattilaisten osuus kokonaissummasta on noin 680 000 euroa ja terveydenhuollon organisaatioiden osuus noin 670 000 euroa. Tutkimuksen ja tuotekehityksen osuus kokonaissummasta on noin 1,4 miljoonaa euroa.

Terveydenhuollon ammattilaisia, jotka saivat vuonna 2019 etuuksia Rochelta, oli 463. Näistä 285 eli 62 prosenttia antoi suostumuksensa tietojen julkistamiselle. Terveydenhuollon organisaatioita, joille Roche Oy maksoi taloudellisia etuuksia vuoden 2019 aikana, oli 65.

Terveydenhuollon ammattilaisten julkistettavat etuudet koostuvat esimerkiksi luennoitsija- ja asiantuntijapalkkioista sekä koulutuskustannuksista. Terveydenhuollon organisaatioiden etuudet koostuivat pääosin tutkimus- ja koulutusapurahoista. Tutkimuksen ja tuotekehityksen etuuksiin sisältyy tutkimuskeskuksissa syntyviä kuluja sekä tutkijoiden omille tutkimuksille myönnettyjä apurahoja.

Roche Oy:n lääketieteellinen johtaja Anssi Linnankivi korostaa, että lääkeyritysten ja terveydenhuollon ammattilaisten välisestä yhteistyöstä hyötyy suomalainen potilas.

"Lääkäreiden ja lääkeyhtiöiden välinen yhteistyö edistää potilaiden hoitoa, kun terveydenhoidon ammattilaisten käytössä on viimeisin tutkimustieto. Avoimuus ja läpinäkyvyys tässä yhteistyössä on meille erittäin tärkeä asia."

Roche Oy on jälleen yksi eniten tutkimuksia Suomessa tekevistä lääkeyrityksistä. Perinteisen kliinisen lääketutkimuksen rinnalle on tullut tosielämän tietoa (real-world-data, RWD) ja vaikuttavuustietoa (real-world-evidence, RWE) hyödyntävää tutkimusta.

"Jatkamme työtämme sen eteen, että tutkimuksen puitteissa investointeja saadaan Suomessa myös tulevaisuudessa. Suomi on loistava paikka terveysalan tutkimukselle, mistä yhtenä esimerkkinä on potilaiden halukkuus olla mukana tutkimuksissa”, Linnankivi summaa.

Roche Oy:n maksamien taloudellisten etuuksien tarkemmat tiedot löytyvät julkistusraportista internetsivuilta osoitteesta Sivuilta löytyy myös muistio, jossa esitellään julkistamisessa käytetyt menetelmät. Lisätietoja julkistamisesta löytyy EFPIA:n sivuilta sekä Lääketeollisuus ry:n sivuilta 

Roche on globaali lääkealan ja diagnostiikan edelläkävijä. Pyrimme tieteen avulla parantamaan ihmisten elämänlaatua. Rochen yksilöllisen terveydenhuollon strategian tavoitteena on tarjota jokaiselle potilaalle juuri hänelle sopivin hoito parhaalla mahdollisella tavalla.

Roche on maailman suurin bioteknologiayritys, joka tarjoaa lääkkeitä syöpätautien, immunologisten sairauksien, hematologisten sairauksien ja keskushermostosairauksien hoitoon. Roche on myös maailman johtava yritys in vitro -diagnostiikassa ja syövän kudosdiagnostiikassa. Myös diabeteksen hoidossa Roche on yksi edelläkävijöistä.

M-FI-00000495

© 2024 Roche Diagnostics Oy ja Roche Oy, Revontulenpuisto 2 C, 02100 Espoo Tällä sivustolla on tietoa Roche Oy:n ja Roche Diagnostics Oy:n tuotteista ja palveluista Suomessa. Lääkkeitä koskeva tieto on tarkoitettu vain terveydenhuollon ammattilaisille. Roche Oy ja Roche Diagnostics Oy eivät miltään osin vastaa kolmansien osapuolten sivustojen sisällöstä tai toimivuudesta.

YhteystiedotRoche maailmanlaajuisestilinkedinfacebooktwitterinstagramyoutubeLääkehoitoDiagnostiikkaTyöpaikatMediaTarinoitaTietosuojaKäyttöehdotSosiaalisen median käyttöehdot